Tapahtumat

Kyyvesifoorumi lauantaina 2.4.2022


Kyyvesi sijaitsee Mikkelin, Pieksämäen ja Kangasniemen kuntien alueella ja on yksi Suomen 40:stä suurimmasta järvestä. Pinta-alaa vesistöllä on n. 13 000 ha ja saaria Kyyvedessä on lähes 1 400. Kyyveden
ympärillä sijaitsee merkittävä määrä asuin- sekä vapaa-ajan kiinteistöjä, mutta kuinka siitä tulisi huolehtia?

Ensimmäistä kertaa järjestettävä Kyyvesifoorumi oli infotilaisuus Kyyveden valuma-alueen kiinteistönomistajille.

Tapahtuman aikana kuultiin toinen toistaan mielenkiintoisempia puheenvuoroja asiantuntijoilta, kuten Puulla Puhtaaksi -hankkeen Kari-Matti Vuorelta sekä Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja
ympäristökeskuksen Juho Kotaselta. Puheenvuorojen jälkeen tilaisuuden päätti paneelikeskustelu, jonka aikana yleisö esitti aihealueeseen liittyviä kysymyksiä.

Videotallenteen foorumista löydät täältä.

Videot löytyvät myös YouTubesta.