Kyyvesi

Kangasniemen, Pieksämäen ja Mikkelin alueilla sijaitseva kaunis Kyyvesi tarjoaa kalastusta ja retkeilyä mielenkiintoisissa järvimaisemissa. Kyyvesi on virkistyskalastajan paratiisi kuhan ollessa saaliskala.

Järven pituus on noin 26 kilometriä ja leveys vaihtelee 1 – 9 kilometrin välillä. Järven pinta-ala on 133 km2. Rantaviivaa on 790 kilometriä.

Vuosina 1869-70 järven pintaa laskettiin yhteensä 1,78 metriä, mikä nykyisin näkyy rantaluhtina, somerikkoina, pienten saarten määrinä ja vesialueen kivisyytenä. Lehtipuuvaltaiset rantametsät ovat tyypillisiä. Kyyvesi ja sen ympäristö tarjoavat monipuolisen ja rehevän elinympäristön useille uhanalaisille ja harvinaisille lajeille kuten valkoselkätikka, nuolihaukka, metso, kuikka, kuhankeittäjä ja saukko.

Suurin järvenselkä, Hulkonselkä, kattaa lähes koko itäosan. Suurin saari, Emäsalo, on kooltaan reilut 200 hehtaaria. Jääkauden jäljiltä alueella on jyrkkiä kallioseinämiä, avokallioita, rakkakivikoita eli pirunpeltoja ja yksittäisiä kivipaaseja saarten sisäosissa sekä rannoilla. Kivipaaseista komeimmat, Kirkonkivi ja Hulkonkivi, sijaitsevat aivan Haukivuoren kirkonkylän tuntumassa. Paadet ovat useiden metrien korkuiset. On kerrottu että piru aikoinaan suuttui ja heitti kivet tuhotakseen kirkon, mutta ne lensivät sen yli veteen ja ovat näin myös samassa linjassa jonkun matkan päästä toisistaan.

Kyyvedellä on paljon saaria, yli 400 kappaletta. Pitkiä kapeita lahtia (Pohjalahti, Nykälä, Taipale) on paljon. Suurin osa järven alueesta kuuluu rantojensuojeluohjelmaan. Kyyvedellä on muutamia rantautumispaikkoja, Vavesaaren, Emäsalonniemen, Iso-Repon ja Tyltynniemen rantautumispaikat sekä Keronvuoren aarnialueen rantautumispaikka.